Alle 70-vuotiaiden riskiryhmäläisten koronarokotukset käynnistyneet – Kaikkiaan Wiitaunionissa annettu lähes 900 rokotetta

Julkaistu 22.02.2021

Maanantaina 22.2.2021 kokoontunut Wiitaunionin johtoryhmä totesi, että Viitasaarella ja Pihtiputaalla on rauhallinen koronatilanne. Wiitaunionissa ovat käynnistyneet alle 70-vuotiaiden koronarokotukset niiden osalta, jolta kuuluvat perussairautensa vuoksi riskiryhmään. Alle 70-vuotiaita rokotetaan yli 80-vuotiaiden ryhmän rinnalla, sillä nyt kuntiin saatua Astra Zenecan rokotetta annetaan vain alle 70-vuotiaille. Rokotusjärjestys on THL:n valtakunnallisen järjestyksen mukainen.

Myös alle 70-vuotiaat riskiryhmäläiset kutsutaan rokotuksiin puhelimitse. Tavoiteltavalle henkilölle soitetaan niin moneen otteeseen, että hänet saadaan kiinni rokotuksesta sopimista varten. Terveyskeskukseen ei tule soittaa rokotuksen vuoksi, sillä puhelinpalvelun ruuhkautuminen vaikuttaa myös muuhun terveyskeskuksen toimintaan. Rokotukseen pääsemistä ei voi nopeuttaa soittamalla terveyskeskukseen.

Viime viikon perjantaihin 19.2. mennessä ensimmäinen rokoteannos oli Viitasaarella annettu 591 ja Pihtiputaalla 288 henkilölle (tiedot julkaistaan viikottain pihtipudas.fi/korona ja viitasaari.fi/korona). Rokotteet saadaan Keski-Suomen sairaanhoitopiirille tulevista rokote-eristä kuntalaisten määrän mukaisessa suhteessa. Ulkopaikkakuntalaisia ei tämän takia Wiitaunionissa voida rokottaa, vaan heidät rokotetaan omassa kotikunnassaan. Ne ulkopaikkakuntalaiset, jotka ovat siirtäneet terveyspalvelunsa virallisesti Viitasaarelle tai Pihtiputaalle, rokotetaan kyseisen kunnan toimesta. Annettujen rokotemäärien suhteessa asukasmäärään ei ole Viitasaarella ja Pihtiputaalla merkittävää eroa, mutta esimerkiksi yhdestä ampullista otettavien rokotteiden määrän vaihtelu voi vaikuttaa lukuihin.

Koronatesteihin tulee hakeutua edelleen lievienkin oireiden johdosta. Koronapuhelin p. 014 459 7200 palvelee arkisin klo 8–16 ja viikonloppuisin klo 9–15 kaikissa koronaan liittyvissä asioissa, myös testiajanvarauksissa.

Päivitys 22.02.2021 klo 13.50: Lisätty tieto terveyspalvelunsa virallisesti siirtäneiden rokotuksista.

Takaisin uutisiin

Hae sivustolta