Ruoka- ja puhtauspalvelut

Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen ruokailu

Eväitä terveelliselle koulutielle

Pihtiputaan kouluruoat valmistetaan Putaanvirran koulun keittiössä. Koulun ruokasalissa lounaansa nauttivat esikoulun, alakoulun, yläkoulun ja lukion oppilaat. lounasaika on porrastetusti klo 10:00 -12:15 välillä.

Valmistuskeittiöltä kuljetetaan ruoka kuumana joka päivä Muurasjärven koululle ja päiväkotiin. Onnimannin päiväkotiin ruoka kuljetetaan Sopukan keittiöstä. Päiväkotiruokailun erityistarpeet huomioidaan ruokalistalla.

Malliannos oikein kootusta ateriasta

Terveellistä ja ravitsevaa ruokaa

Kouluruokailussa noudatetaan Valtion ravitsemusneuvottelukunnan antamia kouluruokasuosituksia. Suosituksissa määritellään tarjottavien raaka-aineiden koostumuksen lisäksi annoskoot ja ravintoaineiden saantisuositukset eri ikäryhmillä. On tärkeää, että oppilaat valitsevat ruokia joka ruoka-aineryhmästä. Oppilaan tulisi saada koululounaasta 1/3 päivän energiantarpeesta. Terveellinen ateriakokonaisuus havainnollistetaan asiakkaille lautasmalliaterian tai lautasmallijulisteen avulla. Kouluruokailun suunnitteluun ja seurantaan osallistuu myös ruokatoimikunta, jossa on edustajat oppilaista, opettajista, keittiöhenkilökunnasta sekä terveydenhoitaja.

Erityisruokavaliot huomioidaan

Erityisruokavaliot todennetaan terveydenhoitajan tai lääkärin todistuksella. Vakaumukseen liittyvistä ja kasvisruokavaliosta vaaditaan alaikäisten oppilaiden osalta vanhempien allekirjoittama suostumus. Kaavakkeita saa kouluruokalasta.

Erityisruokavaliodieetit tarjotaan ruokasalissa erillisestä dieettilinjastosta. Asiakkaille ilmoitetaan allergisoivia raaka-aineita sisältävistä ruoista salin linjaston päällä olevalla ruokalistalla. Ruokalistat lähetetään ennakkoon päiväkoteihin ja alakoulun luokkiin, jotta hoitajat ja opettajat ennättävät neuvoa dieettiruokia tarvitsevia oppilaita. Ruokien tuotesisällöistä on tiedot keittiön henkilökunnalla ja asiakkaat saavat nähdä ne pyydettäessä.

Välipalaa joustavasti ja asiakaslähtöisesti

Koulun aulassa on tarjolla maksullinen välipala välipalakärryistä klo 13:00. Aamu-ja iltapäivätoiminnassa oleville välipala kuuluu hoitomaksuun ja se nautitaan ruokasalissa klo 13:30 -14:30 välillä. Välipalan sisältö on nähtävillä ruokalistalla.

Ruokalistan juhlahetket

Juhlapäivät; pääsiäinen, vappu, kevätjuhla, itsenäisyyspäivä ja joulu huomioidaan koulun ruokalistalla. Lisäksi voidaan järjestää teemapäiviä. Kerran kuuden viikon aikana järjestetään toiveruokapäivä, jolloin toteutetaan asiakkaiden toivomia ruokia.

Wiitaunioniin on perustettu Lähiruokatyöryhmä, jonka tehtävä on edistää lähiraaka-aineiden käyttöä kunnallisessa ruokapalvelussa. Työryhmä on laatinut lähiruokakalenterin. Kouluruokailussakin toteutetaan lähiruokapäivä kerran kuukaudessa. Lisäksi lähialueella tuotettuja raaka-aineita käytetään ruoanvalmistuksessa aina, kun se on mahdollista.

Vastuullisuus ja ympäristöystävällisyys

Kouluruokailussa kiinnitetään huomiota biojätteen määrään. oppilaita ohjataan ottamaan ruokaa se määrä, minkä he jaksavat syödä. Oppilaita ohjataan malliannoksen mukaiseen ruokailuun ja hyviin ruokatapoihin.

Wilmassa vanhemmille tiedotetaan Ajankohtaisista asioista myös ruokailuun liittyen

Yhteystiedot

Aira Kananen

Ravistemistyönjohtaja

040 860 0734

Yksikkö

Ruoka-ja puhtauspalvelut

Toimipaikka

Putaanvirran yhtenäiskoulu

Minna Keijonen-Paananen

Yhdistelmätyöntekijä

040 737 0803

Yksikkö

Ruoka-ja puhtauspalvelut

Toimipaikka

Muurasjärven koulu

Hae sivustolta