Kunnanhallitus hyväksyi Pihtiputaan kunnan ylijäämäisen tilinpäätöksen

Julkaistu 31.03.2023

Kunnanhallitus hyväksyi perjantaina 31.3.2023 Pihtiputaan kunnan tilinpäätöksen. Pihtiputaan kunnassa päästiin 359 489 euron ylijäämäiseen tilikauden tulokseen siitä huolimatta, että kustannukset kasvoivat erittäin paljon niin oman perusturvan toimialla kuin sairaanhoitopiirissäkin.

Tilinpäätöksessä on mukana tulosvaikutteinen -407 352 euron siirtovelka sairaanhoitopiirin peruspääoman alentamisen peruuntumisen johdosta. Hyvinvointialue on perumassa sairaanhoitopiirin valtuuston tekemän päätöksen peruspääoman alentamisesta huolimatta päätöksen lainvoimaisuudesta. Perusturvan menojen kasvu viimeisenä vuonna vaikuttaa alentavasti kunnan valtionosuuksiin tulevina vuosina.

 

 

Väestö ja työllisyys
Pihtiputaan kunnan asukasluku oli vuodenvaihteessa 3786 henkeä, jossa vähennystä edelliseen vuoteen oli 89 henkeä. Pihtiputaan väestön vähenemisestä vuonna 2022 selittää 29 hengen muuttotappio ja se, että kuolleita oli 55 henkeä enemmän kuin syntyneitä.

Vuoden 2022 lopussa Pihtiputaan työttömyysaste oli 11,0 %, kun vuotta aikaisempi luku oli 10,7 %. Parhaimmillaan työttömyysprosentti oli elokuussa ja lokakuussa 8,5 %.

Elinkeinot
Elinkeinotoimessa eniten aktiviteettia on tuulivoima-toimialalla. Marraskuussa 2021 käyttöönotetussa tuulivoimapuistossa on seitsemän tuuliturbiinia ja puistolla on hieman alle 200 000 euron vuotuinen vahvistava vaikutus kuntatalouteen kiinteistöverojen kasvuna. Pihtiputaan kunta on tehnyt kaavoituksen aloituspäätöksen viidestä uudesta tuulivoimayleiskaavasta.

Wiitaunioniyhteistyön purkautuessa Pihtiputaan elinkeinoneuvonta Witas Oy:n kautta loppui. Pihtiputaan kunta irtautui Witas Oy:stä vuoden 2023 alussa ja on muodostanut vuoden 2023 alussa oman elinkeinoyksikön.

Hyvinvointialueiden perustaminen ja Wiitaunionin purkautuminen
Wiitaunionin perusturvan tehtävät siirtyivät Keski-Suomen hyvinvointialueelle vuoden 2023 alusta alkaen. Uudistuksella on merkittäviä heijastusvaikutuksia myös Pihtiputaan kunnan ja Viitasaaren kaupungin harjoittamaan yhteistyöhön.

Pitkään palvelutuotannon perustana olleet yhteislautakunnat purkautuvat myös sivistystoimessa ja teknisessä toimessa vuoden 2023 lopussa. Lautakuntayhteistyön päättymisen lisäksi myös viranhaltijayhteistyö on purkautumassa suurelta osin. Pihtiputaan kunnan uutta organisaatiota valmisteliin lautakuntatyön osalta vuonna 2022 ja työ jatkuu uuden viranhaltijajohdon rakentamisena vuonna 2023.

Lämpimät kiitokset kaikille kunnan työntekijöille ja luottamushenkilöille, jotka ovat yhdessä vaikuttaneet hyvän tuloksen aikaan saamiseen!

Ari Kinnunen
kunnanjohtaja
puh. 044 459 6806
ari.kinnunen@pihtipudas.fi

 

Takaisin uutisiin

Hae sivustolta