Pieni pala historiaa

Perustietoa Pihtiputaasta

Pihtipudas on 4054 (31.12.2018) asukkaan kunta E75-tien varrella Keski-Suomen pohjoisosassa. Pinta-alaltaan kunta on 1248 km², josta vesistön osuus on 171 km². Pihtipudas rajoittuu Haapajärven, Keiteleen, Kinnulan, Pielaveden, Pyhäjärven, Reisjärven ja Viitasaaren kuntiin. Matkaa Keski­ Suomen maakuntakeskukseen Jyväskylään on 136 km ja etäisyys Helsinkiin 412 km. Puolet Pihtiputaan asukkaista asuu keskustaajamassa. Toinen suurehko kyläkeskus on n. 30 km:n etäisyydellä taajamasta sijaitseva Muurasjärvi, jossa  asuu n. 15 % asukkaista. Tunnetuimpiin pihtiputaalaisiin lukeutuu mummoviisas vaikuttaja ja elämänilon puolestajapuhuja Pihtiputaan Mummo.

 

Pihtiputaan kesä ja talvi ovat täynnä erilaisia tapahtumia, joista löytyy jokaiselle jotakin; Keihäskarnevaalit, Riihirock ja ravit. Pihtiputaalla on helppo majoittua hotelliin, mökkiin tai maatilalle. Täällä koet aidon, kiireettömän maaseudun rauhan. Keskustan ja kylätaajamien läheisyydessä sijaitsevat kuntoreitit, hiihtoladut ja uimarannat ovat nopeasti kaikkien halukkaiden tavoitettavissa. Tutustu Niemenharjun maisematiehen, Putaansiltaan ja Putaanportin alueeseen.

E75 valtatie tuo sinut suoraan Pihtiputaalle, jonka sijainti on keskellä Suomea hyvien tieyhteyksien varrella. Tänne on helppo tulla ja täällä on hyvä olla.

Tervetuloa Pihtiputaalle!

 

Pihtiputaan historia

(sis. otteita Pihtiputaan kirjasta, toim. Jussi T. Lappalainen)

Eräs Hämeen huomattavimpia kivikautisia asuinpaikkoja on Rönnin eli Rönnyn kyläkunnassa, Pihtiputaan kirkolta n. 8 km pohjoiskoilliseen, Saanijärven koillisrannalla. Rönnyn kylä sijaitsee Saanijärven ja Elämäjärvestä Kortteisenjärven kuvion kautta tulevan Kortejoen välisellä niemellä, jonka muodostaa kaksi harjua. Kivikautiset esineet on löydetty enimmäkseen peltotöissä. Argeologisia kaivauksiakin on suoritettu. Löytöjen perusteella Rönnyn asuinpaikka-alueella  on liikkunut ihmisiä jo noin 5000 e.Kr., ehkä tuhatkunta vuotta aikaisemminkin. Sieltä on löydetty mm. neljä liuskeista keihäänkärkeä, tyyppiä, joka oli yleisimmin käytössä 5000-luvulla, sekä joitakin samaan aikaan ajoitettavia alkeellisia kirveitä.

Kirkonkylällä kirkon seudulla on runsaasti kivikautisen asutuksen jälkiä. Niitä on Putaanvirran molemmin puolin, Ohtolan ja Pappilan pelloilla, Virtalan maalla sekä vastakkaisella rannalla, jossa niitä jatkuu Alvajärven rantoja myöten aina Pohjoisniemelle saakka. Irtolöytöjä on niin ikään runsaasti koko kirkonkylän alueella.

Pihtiputaan kaikkein laajin kivikautinen asuinpaikka-alue on Muurejärvellä, Vuohtojärven pohjoispuolisilla rinteillä. Vuohtojärven pohjoispuolella on soraharju, jonka loivalla etelärinteellä on Muurejärven kylän nykyinen keskus. Kivikautiset löydöt ovat peräisin ainakin kilometrin pituiselta alueelta. Löytöalue seuraa suurin piirtein nykyistä maantietä, jonka reunoissa näkyy kulttuurimaata.

 

Pihtiputaan asuttajat

Savolaisten 1540-luvulla Pohjois-Savossa alkanut oma­ aloitteinen uudisasutus sai pian puolelleen kruunun paikallisten edustajain, lähinnä Klemetti-kirjurin ja hänen seuraajansa Kustaa Fincken myötätunnon, ja monien kuninkaalle menneiden kirjeiden jälkeen Kustaa Vaasa itsekin v. 1550 innostui asutustoimintaan sinänsä eikä vain yksityisten päämäärien edistäjänä. Jo tätä ennen hän keskieurooppalaisten oikeuskäsitysten mukaan oli julistanut asumattomat erämaat kruunulle kuuluviksi. Kruunun jo johtamana asutus jatkui Hämeen erämaissa ja vajaassa kahdessa vuosikymmenessä se mullisti Keski-Suomen olot täydelleen. Valtaosa Keski­Suomen pohjoisosia tuli kuulumaan v. 1561 perustettuun Rautalammin pitäjään.

Hollolan kihlakunnan miehet yrittivät säästää erämaat itselleen, ja vuonna 1552 he lupasivat asettua asumaan niille eräsijoille, jotka katsottiin eräkelpoisiksi. Pihtiputaalle näitä tuli vain

kaksi, molemmat Muurasjärvelle, jonne Padasjoen Nyystölästä Juho Laurinpoika ja Heikki Jaakonpoika lupautuivat muuttamaan. Kaikki muut maininnat näistä kuitenkin puuttuvat, ja onkin oletettava aikeenjääneen vain lupaukseksi. Samaten kävi Sääksmäen kihlakunnasta, Pälkäneen Sappeen kylästä kotoisin olleen Niilo Pekanpojan uudisasukkaaksi  lähdölle, vaikka hänen mainittiin v. 1554 tulleen asumaan Putaalle.

Pekka Varis ja Pekka Rautaparta, jotka mainittiin samana vuonna uudisasukkaina, jäivät sen sijaan pysyviksi asukkaiksi -ja heistä PekkaVaris v. 1549 nykyisen Pihtiputaan alueelle muuttaneena on myös Pihtiputaan ensimmäinen vakituinen asukas.

Ensimmäisten asukkaiden pääelinkeinona  oli kalastus ja metsästys mutta rinnalle tulivat pian viljanviljely ja karjanpito.

 

Pihtipudas-nimi

Mainitun yhdyspaikannimen määre pihti; alun perin toisesta päästä kahtia halkaistu puunkappale, jota käytettiin puristamis­ ja kiinnipitämisvälineenä monissa entisajan töissä (pellavan liotuksessa, kaskenpoltossa, tuohitöissä, verkonkudonnassa ym.) esim. päre-, sepän- ym. pihtinä. Perusosa on laajoilla alueilla tunnettu, mutta Pihtiputaalla vieras appellat. pudas; joen (kapeampi) haara, joka (saaren taitse) yhtyy takaisin pääjokeen. Pihti-määreinen paikannimistö on Suomessa laaja ja runsas.

Pihti-sana (etenkin salmien, putaiden) nimenä merkitsee pitkää ja kapeaa, monesti vaikeakulkuista väylää ”kuin pihdeissä”, joskus jopa kaksihaaraista. Pihtiputaan nimen H. Ojansuu ja A.

V. Koskimies ovat tulkinneet muoto-nimeksi. Alvajärvestä virtaava Heinäjoki 1. Hiirenvirta ja Saanijärvestä lähtevä Saaninjoki 1. Ruukinkoski yhtyvät Putaanvirraksi, muodostaen todella pihdin, jonka etelästä Kolimajärveltä tulleet erämiehet ovat helposti havainneet. On todennäköistä, että osa pihti­ nimistä on saanut alkunsa pienriistan pyynnissä käytetyistä pihdeistä. Kansanperinteen mukaan myös Pihtipudas olisi saanut nimensä hämäläisten erämiesten käyttämistä pihdeistä 1. ansoista, joista yksi oli pudonnut putaaseen.

 

Vuosisadan alun Pihtipudas

Pihtipudas oli 1900-luvun alkupuolella köyhä siinä mielessä, että sen asukkaiden elinehdot olivat sangen heikot. Viljanviljelymahdollisuudet  olivat monasti maaperän karuuden ja hallanarkuuden takia vähäiset. Karjatalous ei vielä ollut kehittynyt ja pääoman puute oli suuri. Puutavarayritysten maksamiin metsätyöpalkkoihin verrattuna olivat maanviljelijäin mahdollisuudet saada riittävästi korvausta omasta työstään ja palkata maataloustyöläisiä pienet. Tästä syystä onkin luonnollista, että suuri osa väestöstä, jolle tarjoutui mahdollisuus metsätöihin, yritti ansaita elatuksensa metsätaloudesta. Asujaimiston elintaso oli alhainen ja vaikeudet sen kohottamisessa suuria. Pitäjän väestö oli köyhää, mutta pitäjä ei ollut köyhä; sen pinta-ala oli jo silloisten laskujen mukaan n. 90 000 hehtaaria. Pihtiputaalla oli valtavia metsiä, joita rahaksi muuttamalla olisi voitu saada suuriatuloja, mutta tulot menivät pääasiassa muualle ja tilanne muodostui vuosi vuodelta entistä kireämmäksi. Aikaa myöten tilanne kuitenkin parani.