Pihtiputaan kunnan uusi elinvoimapäällikkö on aloittanut työnsä – Uuteen toimeen valittiin Olli Oivanen

Julkaistu 13.03.2023

Olli Oivanen on aloittanut Pihtiputaan kunnan elinvoimapäällikkönä maaliskuun alusta alkaen. Elinvoimapäällikön toimi on kunnassamme uusi, kun aiemmin kunnan elinkeinojen kehittämisestä on vastannut kehittämisyhtiö. Vuoden 2023 loppuun elinvoimapäällikkö toimii kunnanhallituksen alaisuudessa. Vuonna 2024 perustettava elinvoimayksikkö tulee vastaamaan Pihtiputaan kunnan strategian toimeenpanosta elinkeinojen ja aluekehittämisen sekä työllisyyspolitiikan osalta.

Elinvoimapäällikön tehtäviin kuuluu mm. yritysneuvonta, hankevalmistelu sekä pohjoisen Keski-Suomen alueellisen kehittäjätiimin jäsenenä toimiminen. Lisäksi elinvoimapäällikkö tulee toimimaan asiantuntijana 2024 aloittavassa elinvoimalautakunnassa.

Elinvoimapäällikkö on tavoitettavissa arkisin klo 8-16 ja hänen työhuoneensa löytyy kirjaston puoleisestä päädystä. Elinvoimapäällikkö toivoo, että häneen otetaan yhteyttä matalalla kynnyksellä!

Olli Oivanen

Elinvoimapäällikkö

040 680 4465

Yksikkö

Elinvoimayksikkö

Takaisin uutisiin

Hae sivustolta