Pihtiputaan kunta on mukana Ylen kaksi kuukautta kestävässä Miljoona roskapussia -kampanjassa

Julkaistu 14.04.2023

Tänä keväänä koko Suomi kerää miljoona pussillista roskia. Pihtiputaan kunta on mukana Ylen Miljoona roskapussia -kampanjassa. Kaksi kuukautta kestävissä siivoustalkoissa on mukana 157 kuntaa tai kaupunkia, joukko järjestöjä ja yhteisöjä sekä Ylen tunnettuja kasvoja yhdistävät voimansa kaikkien suomalaisten kanssa kerätäkseen ympäristöstä miljoona pussia roskia.

Näin osallistut siivoustalkoisiin

Kuka tahansa voi lähteä itsenäisesti keräämään roskia yksin tai yhdessä vaikkapa perheen tai kaveriporukan kanssa. Myös järjestöt ja yhteisöt voivat toteuttaa omia siivoustalkoitaan ympäristönsä siistimiseksi.

Kerätyt roskapussit merkitään reaaliaikaisesti päivittyvään laskuriin yle.fi/miljoonaroskapussia-sivulla sen paikkakunnan kohdalle, mistä roskapussit on kerätty. Luvassa on siis yhteisen hyvän lisäksi todellinen kisa Suomen paikkakuntien välillä!

Näin osallistut
1. Ota mukaan roskapihdit, hanskat ja tyhjä pussi
2. Lähde ulos – yksin tai porukalla
3. Kerää roskia ympäristöstä
4. Vie keräämäsi roskat sekajätteeseen, kun roskapussi on täysi
5. Merkitse keräämiesi roskapussien määrä Pihtiputaan kohdalle osoitteessa yle.fi/miljoonaroskapussia
6. Haasta ystäväsi mukaan!

Tulos julkistetaan Yle TV1:ssä ja Yle Areenassa 14.6. klo 20.00.

Takaisin uutisiin

Hae sivustolta