Tiedote Liitonmäen sekä Korppisen vesijohtoverkostojen asiakkaille

Julkaistu 29.11.2019

Tiedote koskee kaikkia sekä Liitonmäen että Korppisen vedenjakelualueiden verkostovettä käyttäviä.

Juotavaksi tarkoitettu verkostovesi tulee keittää ennen käyttöä.

Peseytymiseen voi edelleen käyttää keittämätöntä vettä

Ottamoilta verkostoon lähtevästä vedestä on 25.11.2019 otetuissa näytteissä laboratorion mukaan löytynyt koliformisia bakteereita. Korppisilta (6 MPN/100ml) ja Liitonmäeltä (1 MPN/100ml). E.coli-bakteereita näytteissä ei ollut, eikä suolistoperäistä enterokokkia. Koliformiset bakteerit ovat merkki siitä, että vesi on todennäköisesti saastunut pintavedellä, jolloin riski taudinaiheuttajien esiintymiseen verkostovedessä on kasvanut. Tällä hetkellä ei ole tiedossa, että verkostovesi olisi aiheuttanut vatsatautiepidemiaa.

Verkostoveden klooraus on aloitettu 27.11.2019.

Juotavaksi tarkoitettu verkostovesi tulee keittää vähintään 5 minuutin ajan.

Keittokehoitus jatkuu, kunnes toisin ilmoitetaan talouteen jaettavalla kirjallisella tiedotteella.

Ympäristöterveysvalvonta otti lisänäytteitä vedenottamoilta ja verkostosta 27.11.2019, ennen kloorauksen aloittamista. Näistäkin näytteistä löytyi samoja koliformisia bakteereja. Loput kokeet valmistuvat viikonlopun aikana.

Tiedotamme lisää ensi viikolla.

Lisätietoja tarvittaessa:

Pihtiputaan Lämpö ja Vesi Oy, Risto-Matti Liimatainen puh. 050 300 8084

tai

Ympäristöterveystarkastaja Kirsi Hyvärinen 044 459 7489

Takaisin uutisiin

Hae sivustolta