Yrittäminen

Yritysagenttikokeilu

Virtaa elinkeinoelämään!

Yritysagenttikokeilu oli kolmivuotinen projekti, jolla haettiin lisää virtaa Pihtiputaan elinkeinoelämään. Yritysagentin toimenkuvaksi määriteltiin projektin alussa uusien yritysten hankkiminen, paikallisten yritysten kehittäminen, kuntamarkkinointi yrittäjyyden näkökulmasta sekä elinkeinoasioiden valmistelu kuntaorganisaatiossa. Näistä lähtökohdista yritysagentin tehtäväkentästä muodostuikin varsin moniulotteinen.

Yritysagentin tukena toimi elinkeinoryhmä, johon kuului kunnan ja Witaksen edustajien lisäksi neljä yrittäjäjäsentä. Yhdessä he kirkastivat Pihtiputaan edut yrityksille, minkä tukemana yritysagentti kontaktoi suuren määrän muualla toimivia yrityksiä ja osallistui erilaisiin yritystapahtumiin kunnan edustajana. Yritysagentti oli myös aktiivisesti mukana kunnan verkkosivu-uudistuksen työryhmässä.

Yritysagentti tapasi lisäksi laajasti paikallisia yrityksiä ja auttoi yli 10 yritystä suunnittelemaan laajempia kehittämisprojekteja. Kunnan ja yrittäjien välistä yhteistyötä edistettiin myös vuosittaisissa elinkeinoiltapäivissä, joissa syntyikin monia uusia ideoita. Samalla yritysagentti valmisteli useita elinkeinoelämää edistäviä hankkeita, joista osa oli vasta alkuvaiheissaan kokeilun päättyessä. Vierailipa yritysagentti vielä Pihtiputaan Yrittäjien verkkosivuillakin blogikirjoitusten muodossa, joita voit lukea alla olevan painikkeen takaa.

Kokeilun tuloksia

Kokeilusta versoneita ja vauhtia saaneita

Hae sivustolta