Kirjaston kotipalvelu
Kirjaston kotipalvelu tarkoittaa kirjojen ja muun kirjastoaineiston tuomista asiakkaalle kotiin sekä palautettavan aineiston kuljettamista takaisin kirjastolle. Kotipalvelu on tarkoitettu sellaisille asiakkaille, jotka eivät esimerkiksi korkean iän, sairauden, liikuntaesteen, toimintakyvyn heikkenemisen tai pitkän välimatkan vuoksi pääse itse käymään kirjastossa. Palvelu on asiakkaalle maksutonta.
Asiakas voi itse tehdä varaukset haluamastaan aineistosta verkkokirjastossa, soittaa kirjastoon ja tehdä varaukset puhelimitse, tai antaa aineistotoiveensa kirjallisena kotipalvelukäynnin yhteydessä. Palvelun käyttäjäksi ilmoittautuessa asiakas täyttää yhdessä kirjaston henkilökunnan kanssa lomakkeen, jolla kartoitetaan asiakkaan aineistotoiveita. Tällöin kirjaston henkilökunta osaa tarvittaessa valita asiakkaalle tämän mieltymysten mukaista luettavaa, kuunneltavaa tai katsottavaa, jos asiakkaalla itsellään ei ole tarkempia toiveita mielessä.
Käytettävissä on koko Keski-kirjastojen kokoelma. Kauno- ja tietokirjojen lisäksi lainattavissa on myös aikakauslehtiä, äänikirjoja, isotekstisiä kirjoja, selkokirjoja, musiikkia ja elokuvia.
Kotipalvelukierros tehdään säännöllisesti kerran kuukaudessa. Kotipalvelukierrosta edeltävänä päivänä asiakkaalle soitetaan kirjastolta, tiedustellaan tarvetta kotipalvelukäynnille, sovitaan aikataulusta ja voidaan vielä varata kirjoja tai uusia aiempia lainoja asiakkaan toiveiden mukaisesti.
Ilmoittaudu kirjaston kotipalvelun asiakkaaksi tai kysy lisätietoja ottamalla yhteyttä hankevetäjä Minna Parikkaan.
Tai voit soittaa kirjastoon puh. 040 8600 747, lähettää sähköpostia pihtiputaan.kirjasto@pihtipudas.fi tai kysyä henkilökunnalta kirjastossa.
Minna Parikka
hankevetäjä
040 716 1317
Yksikkö
Wiitaunionin aluekirjasto
Toimipaikka
Viitasaaren kirjasto ja Pihtiputaan kirjasto