Siirry suoraan sisältöön

Pihtiputaan kunta

Pihtipudas -
Keskellä luontoa, keskellä Suomea

Keskellä luontoa, keskellä Suomea

Pihtipudas on sopivan kokoinen kunta Järvi-Suomessa, nelostien varrella. Pihtipudas tarjoaa kaiken hyvään elämiseen, ja jos jotain puuttuu, löytyy se lähistöltä ‒ puolentusinaa kaupunkia sijaitsee parinsadan kilometrin säteellä.

Kunnalla on rikas historia ja kulttuuri. Sen juuret ovat 1700-luvulla, ja se on ollut pitkään maa- ja metsätalouden keskus. Pihtiputaalla on kuitenkin ollut asutusta jo ennen ajanlaskun alkua, mikä kertoo sijainnista paikalla, jossa on luontaisesti hyvän elämisen edellytykset.

Se on paikka, jota mielellään kutsuu kodikseen.

Päätöksenteko

Strategia

Asiointi

Palaute

Ajankohtaista

Investointihankkeen rakennustyöt Ukonniemen kalasatamassa käynnistyvät – Vaikutuksia sataman käyttöön kesällä 2025

Ukonniemen kalasataman kehittämiseen liittyvän investointihankkeen rakennustyöt käynnistyvät keskiviikkona 21.5.2025 ja jatkuvat syksyyn saakka. Työmaa-alue rajataan

FutureRoots vahvistaa nuorten digiyrittäjyystaitoja Sydänsuomessa

FutureRoots on uusi hanke, jonka tavoitteena on tukea nuoria digiyrittäjyydessä sekä rakentaa kansainvälisiä verkostoja nuorten

Kunnanvirasto suljettu 1.-2.5.2025

Kunnanvirasto (kunnantoimisto ja alakerta) on suljettu 1.-2.5.2025. Kunnanviraston neuvonta, puhelinvaihde sekä asiointipiste ovat myös suljettuna.
1 2 3 4 20

Pihtiputaan tapahtumat

Pihtiputaan kunnan virallinen matkailusivusto on julkaistu!

Varaa Suurijärven autiotupa käyttöösi ja jää yöksi luonnonrauhaan.