Pihtipudas -
Keskellä luontoa, keskellä Suomea
Keskellä luontoa, keskellä Suomea
Pihtipudas on sopivan kokoinen kunta Järvi-Suomessa, nelostien varrella. Pihtipudas tarjoaa kaiken hyvään elämiseen, ja jos jotain puuttuu, löytyy se lähistöltä ‒ puolentusinaa kaupunkia sijaitsee parinsadan kilometrin säteellä.
Kunnalla on rikas historia ja kulttuuri. Sen juuret ovat 1700-luvulla, ja se on ollut pitkään maa- ja metsätalouden keskus. Pihtiputaalla on kuitenkin ollut asutusta jo ennen ajanlaskun alkua, mikä kertoo sijainnista paikalla, jossa on luontaisesti hyvän elämisen edellytykset.
Se on paikka, jota mielellään kutsuu kodikseen.
Ajankohtaista
Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat 2024–2025
Perusopetuslain 23 §:n mukaan lukuvuoden pituus koulussa on 190 työpäivää, josta voidaan vähentää muiksi arkipäiviksi
Sirpa Närhi on uusi Pihtiputaan Mummo
Sunnuntaina 30. kesäkuuta, Perinnetori-tapahtuman yhteydessä, 66-vuotias Sirpa Närhi valittiin uudeksi Pihtiputaan Mummoksi. Tämä arvostettu titteli
80 vuotta täyttäneiden pihtiputaalaisten jalkahoidon palvelusetelit ovat nyt haettavissa kunnantalolta
Pihtiputaan kunnanhallitus on kokouksessaan 22.4.2024 § 98 päättänyt hyväksyä vanhusneuvoston ehdotuksen tarjota jalkahoitoa kaikille 80-vuotta