Pihtipudas -
Keskellä luontoa, keskellä Suomea
Pihtiputaan kunta
Pihtipudas on sopivan kokoinen kunta Järvi-Suomessa, nelostien varrella. Pihtipudas tarjoaa kaiken hyvään elämiseen, ja jos jotain puuttuu, löytyy se lähistöltä ‒ puolentusinaa kaupunkia sijaitsee parinsadan kilometrin säteellä.
Kunnalla on rikas historia ja kulttuuri. Sen juuret ovat 1700-luvulla, ja se on ollut pitkään maa- ja metsätalouden keskus. Pihtiputaalla on kuitenkin ollut asutusta jo ennen ajanlaskun alkua, mikä kertoo sijainnista paikalla, jossa on luontaisesti hyvän elämisen edellytykset.
Se on paikka, jota mielellään kutsuu kodikseen.
Ajankohtaista
Haettavana kärkitapahtumien yhteismarkkinoinnin avustus – Hae 27.2.2026 klo 15.30 mennessä!
Pihtiputaan kunta on varannut vuoden 2026 talousarviossa 6 400 € määrärahan kärkitapahtumien yhteismarkkinointiin. Kunta ei
Pihtiputaan vuokra-asumisen tulevaisuutta rakennetaan yhdessä
Kansalaispaneeli tuo arjen kokemukset päätöksenteon tueksi Pihtiputaalla käynnistetään alkuvuonna 2026 kansalaispaneeli, jossa asukkaiden näkemykset ja
Luvaton liikkuminen yhä ongelmana raakapuun kuormauspaikoilla
Väylävirasto saa säännöllisesti ilmoituksia luvattomasta liikkumisesta tai oleskelusta raakapuun kuormauspaikoilla eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Pihtiputaan
