Siirry suoraan sisältöön

Pihtiputaan kunta

Pihtipudas -
Keskellä luontoa, keskellä Suomea

Pihtiputaan kunta

Pihtipudas on sopivan kokoinen kunta Järvi-Suomessa, nelostien varrella. Pihtipudas tarjoaa kaiken hyvään elämiseen, ja jos jotain puuttuu, löytyy se lähistöltä ‒ puolentusinaa kaupunkia sijaitsee parinsadan kilometrin säteellä.

Kunnalla on rikas historia ja kulttuuri. Sen juuret ovat 1700-luvulla, ja se on ollut pitkään maa- ja metsätalouden keskus. Pihtiputaalla on kuitenkin ollut asutusta jo ennen ajanlaskun alkua, mikä kertoo sijainnista paikalla, jossa on luontaisesti hyvän elämisen edellytykset.

Se on paikka, jota mielellään kutsuu kodikseen.

Ajankohtaista

Pihtiputaalle käynnistetään Vapepa-toimintaa. Mukaan toivotaan vapaaehtoisia kaikilta kyliltä

Pihtiputaalle ollaan käynnistämässä Vapaaehtoisen pelastuspalvelun eli Vapepan vapaaehtoisten ryhmää. Toimintaan etsitään mukaan auttamishaluisia ihmisiä eri

Avoin yrityshaku, E75-tien jättimainostaulut

Pihtiputaan kunta julistaa haettavaksi mainospinnat kolmesta E75-tien varrella olevasta jättimainostaulusta. Mainostauluista yksi sijaitsee Putaanportin alueella
Työntekijöitä puuteollisuudessa

Pihtiputaan työllisyystilanne erottuu edukseen Keski-Suomen haastavassa tilanteessa

Keski-Suomen työttömyys on jatkanut kasvuaan, mutta Pihtiputaan tilanne erottuu maakunnan kokonaiskuvasta edukseen. Heinäkuussa Pihtiputaan työttömien
1 2 3 48

Pihtiputaan tapahtumat

Visit Pihtipudas

Tekemistä | Ravintolat | Majoitus | Tapahtumat