Siirry suoraan sisältöön

Pihtiputaan kunta

Pohjan Voima – Moskuankankaan Tuulipuisto Oy ja Metsähallitus, Moskuankankaantuulivoimahanke, Pyhäjärvi

Pohjan Voima – Moskuankankaan Tuulipuisto Oy ja Metsähallitus, Moskuankankaantuulivoimahanke, Pyhäjärvi

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTISELOSTUS

Pohjan Voima – Moskuankankaan Tuulipuisto Oy ja Metsähallitus (hankkeesta vastaavat) ovat toimittaneet yhteysviranomaisena toimivalle Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle (ELY-keskus) ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (252/2017, YVA-laki) mukaisen ympäristövaikutusten arviointiselostuksen, joka koskee Moskuankankaan tuulivoimahanketta.

Hankekuvaus

Pohjan Voiman Moskuankankaan Tuulipuisto Oy suunnittelee tuulivoimapuistoa Pohjois-Pohjanmaalle Pyhäjärven kaupungin Moskuankankaan alueelle. Hanketta kehitetään yhteistyössä Metsähallituksen kanssa, sillä valtio on merkittävä maanomistaja alueella. Valtion omistuksessa on hieman vajaa puolet hankealueesta. Hankealue sijaitsee Pyhäjärven kaupungin lounaiskulmassa rajautuen Haapajärven ja Pihtiputaan kuntarajoihin. Etäisyyttä Haapajärven keskustaan on noin 15 kilometriä, Reisjärven keskustaan noin 19 kilometriä, Pihtiputaan keskustaan noin 19 kilometriä ja Pyhäjärven keskustaan noin 23 kilometriä. Hankealuetta lähin kylä, Kojola, sijoittuu hankealueen lounaispuolelle Pihtiputaalle. Voimaloiden yksikköteho on enintään 14 megawattia, enimmäiskorkeus on 300 metriä ja tornin korkeus enintään 200 metriä. Voimaloiden roottorin halkaisija on enintään 200 metriä. Hankealueen pinta-ala on noin 4 062 hehtaaria.

Vaihtoehdot
Tuulivoima

Vaihtoehto 0 (VE0): Hanketta ei toteuteta.
Vaihtoehto 1 (VE1): Moskuankankaan alueelle rakennetaan enintään 28 tuulivoimalaa.
Vaihtoehto 2 (VE2): Moskuankankaan alueelle rakennetaan enintään 23 tuulivoimalaa.

Sähkönsiirto

Hankkeessa tarkastellaan 400 kilovoltin ilmajohdoin toteutettavia sähkönsiirtoreittivaihtoehtoja hankealueelta koilliseen, Parkkimanjärven pohjoisosaan suunnitellulle uudelle sähköasemalle. Sähkönsiirtoreitit kulkevat sähköasemalle joko Parkkimanjärven länsipuolelta tai itäpuolelta. Moskuankankaan hankealueella on neljä vaihtoehtoista sähköaseman sijoituspaikkaa. Näistä kolme sijoittuu reittivaihtoehdolle A1 ja yksi reittivaihtoehdolle A2. Sähköaseman pinta-ala on noin hehtaari. Tuulivoimapuistoon, sähköaseman läheisyyteen, osoitetaan enintään kolmen hehtaarin laajuinen varaus sähkövarastokokonaisuuden rakentamiselle. Kyseessä on kokonaisuus, jonka välityksellä tuulivoimapuisto liitetään kantaverkkoon. Sähkönsiirtoreittien vaihtoehdot on jaettu kolmeen osa-alueeseen A, B ja C, joilla on läntisiä ja itäisiä vaihtoehtoja. Osa-alue B on yhteinen eli sillä ei ole vaihtoehtoista reittiä. Reittivalinnoista riippuen sähkönsiirtoreitin kokonaispituus on noin 30 kilometriä.

Vaihtoehto A (osa-alue SVEA): Läntinen ja itäinen reittivaihtoehto.
Läntinen reittivaihtoehto A1 on pääosin hankealueen sisäinen ja lähtee hankealueen länsirajalle suunnitellulta sähköasemalta. Sähköasemalta edetään Kaukelonnevan pohjoispuolitse hankealueen ulkopuolelle itään, Sihvonkankaalle. Reitin pituus hankealueen sisäpuolella on 6,6 kilometriä ja hankealueen ulkopuolella 900 metriä, yhteensä 7,5 kilometriä.
Itäinen reittivaihtoehto A2 on osittain hankealueen sisäinen ja lähtee Elämäjärventien länsipuolelle suunnitellulta sähköasemalta. Sähköasemalta edetään Latvastenkankaan kautta pohjoiseen, Sihvonkankaalle. Reitin pituus hankealueen sisäpuolella on 1 600 metriä ja hankealueen ulkopuolella 1 400 metriä, yhteensä kolme kilometriä.
Läntinen ja itäinen reittivaihtoehto kohtaavat Sihvonkankaan pohjoispuolella osa-alueen SVEB rajalla.

Vaihtoehto B (osa-alue SVEB): Yksi länsi-itäsuuntainen reitti.
Reitti kulkee osa-alueen SVEA rajalta itään ohittaen Iso Karsikkonevan sen pohjoispuolelta, josta se jatkaa Pitkäkankaan, Tervanevan ja Parkonlammin eteläpuolitse osaalueen SVEC rajalle. Reitin pituus on 12 kilometriä.

Vaihtoehto C (osa-alue SVEC): Läntinen ja itäinen reittivaihtoehto.
Läntinen reittivaihtoehto C1 kulkee osa-alueen SVEB rajalta varsin suoraviivaisesti pohjoiseen Kuonanjärven itäpuolelle, jonka jälkeen se ohittaa Vittoudenjärvi itäpuolelta. Tästä kuljetaan pohjoiseen kohti Nurkkalaa ja edelleen Parkkimanjärven länsipuolelta kaartaen järven pohjoispuolelle, Kyllösenkankaalle, sijoittuvalle suunnitellulle sähköase-malle. Reitin pituus on 22 kilometriä.
Itäinen reittivaihtoehto C2 kulkee osa-alueen SVEB rajalta koilliseen Lamminahon ja Eskoperän suuntaan, josta edetään pohjoiseen kohti Kangassaloa. Tästä kaarretaan luoteeseen ja kuljetaan Parkkimanjärven itäpuolitse suoraviivaisesti järven pohjoispuo-lelle, Kyllösenkankaalle, sijoittuvalle suunnitellulle sähköasemalle. Reitin pituus on 22,7 kilometriä.

Arviointiselostus nähtävillä

Arviointiselostus ja sitä koskeva kuulutus ovat nähtävillä 1.10.2024−29.11.2024 välisen ajan Pyhäjär-ven ja Haapajärven kaupunkien ja Pihtiputaan ja Reisjärven kuntien verkkosivujen virallisissa ilmoi-tuksissa sekä ympäristöhallinnon verkkosivuilla osoitteessa www.ymparisto.fi/moskuankankaantuulivoimaYVA
Painetut (paperiset) arviointiselostukset ovat lisäksi luettavissa seuraavissa paikoissa:

  • Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen aulapalvelut, Veteraanikatu 1, 90130 Oulu
  • Pyhäjärven kaupungintalo, Ollintie 26, 86800 Pyhäsalmi
  • Pyhäjärven kirjasto, Laitisentie 6, 86800 Pyhäsalmi
  • Haapajärven kaupungintalo, Kirkkokatu 2, 85800 Haapajärvi
  • Haapajärven kirjasto, Kauppakatu 19, 85800 Haapajärvi
  • Pihtiputaan kunnantalo, Keskustie 9, 44801 Pihtipudas
  • Pihtiputaan kirjasto, Keskustie 9, 44800 Pihtipudas
  • Reisjärven kunnantalo, Reisjärventie 8A, 85900 Reisjärvi
  • Reisjärven kirjasto, Kirkkotie 1, 85900 Reisjärvi
Yleisötilaisuus

Hanketta ja ympäristövaikutusten arviointiselostusta esitellään yleisötilaisuudessa torstaina 31.10.2024 klo 17.00 alkaen Pyhäjärven kaupungintalolla (Ollintie 26, 86800 Pyhäsalmi). Tilaisuuteen on etäosallistumismahdollisuus (Teams), jonka linkki on saatavilla edellä mainitulla verkkosivulla. Tilaisuudessa esitellään myös hankkeen kaavoitusta. Paikan päällä on kahvitarjoilu klo 16.30 alkaen. Kaikki asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita kuuntelemaan ja keskustelemaan.

Mielipiteiden esittäminen

Jokaisella on oikeus esittää mielipiteensä ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta. Mielipiteet tulee toimittaa kirjallisena viimeistään 29.11.2024 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen kirjaamoon osoitteeseen kirjaamo.pohjois-pohjanmaa@ely-keskus.fi tai postitse osoitteella Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, PL 86, 90101 OULU. Viite POPELY/137/2023.

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus antaa perustellun päätelmänsä arviointiselostuksesta kahden kuukauden kuluessa mielipiteiden esittämiseen varatun määräajan päättymisestä. Perusteltu päätelmä, johon sisällytetään yhteenveto arviointiselostuksesta jätetyistä lausunnoista ja mielipiteistä, laitetaan nähtäville osoitteeseen www.ymparisto.fi/moskuankankaantuulivoimaYVA

Lisätietoa

Yhteysviranomainen: Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, ympäristöasiantuntija Anu Seppänen, puh. 0295 038 036, anu.t.seppanen(a)ely-keskus.fi

Hankkeesta vastaavat: Pohjan Voima – Moskuankankaan Tuulipuisto Oy, toimitusjohtaja Tomi Mäki-pelto, puh. 050 370 4092, tomi.makipelto(a)pohjanvoima.fi ja Metsähallitus, hankekehityspäällikkö Ville Koskimäki, puh. 020 639 4021, ville.koskimaki(a)metsa.fi

YVA-konsultti: Sweco Finland Oy, kaavoitus ja YVA-menettely: arkkitehti Sanukka Lehtiö, puh. 050 316 1277, sanukka.lehtio(a)sweco.fi ja laadunvarmistus: projektipäällikkö, arkkitehti Anna-Maria Latosaari, puh. 040 538 2512, anna-maria.latosaari(a)sweco.fi

Tämä kuulutus pidetään nähtävillä ELY-keskuksen verkkosivuilla osoitteessa www.ely-keskus.fi/kuulutuk-set/pohjois-pohjanmaa 1.10.−29.11.2024 välisen ajan sekä Pyhäjärven ja Haapajärven kaupungeissa ja Pihtiputaan ja Reisjärven kunnissa. Kuulutus on julkaistu samanaikaisesti myös hankkeen YVA-sivulla www.ymparisto.fi/moskuankankaantuulivoimaYVA