Siirry suoraan sisältöön

Pihtiputaan kunta

PIKUPATE-hanke (Pienten kuntien paikkatietohanke)​​

PIKUPATE-hanke (Pienten kuntien paikkatietohanke)​​

Hankkeen tavoitteena on pienten kuntien digikyvykkyyden yleinen nostaminen, keskinäisen yhteistyön syventäminen ja konkreettisten yhteistyömallien kehittäminen, hyvien käytäntöjen jakaminen sekä pienten kuntien palvelutason nostaminen.

Tavoitteet

Hankkeessa on mukana 24 pientä kuntaa ja päähakijana on Tyrnävän kunta. Vaikka kuntien rakennetun ympäristön toimintaan liittyvien tietojen hallinnoinnissa on eroavaisuuksia, hankkeen tavoitteena on ottaa kuntien teknisen toimialan tiedonhallintatehokkaasti haltuun, luoda yhtenäiset ja kunnan toimintaa tukevat tiedon tuotannon, tallentamisen ja julkaisun prosessit sekä mahdollistaa tietojen automaattinen välittyminen tarvittaviin valtakunnallisiin tietovarantoihin. Hankkeen tavoitteena on pienten kuntien paikkatietominimin määrittäminen

Pihtiputaan kunta on hankkinut yhteistyössä Sweco Oy:n kanssa oman paikkatietopalvelimen ja koonnut / tuottanut / tuonut rajapintojen kautta sille sisäisessä ja ulkoisessa karttapalvelussa julkaistavaa paikkatietoaineistoa. Palvelimen hankinnan ja kehittämisen (n. 22.000,00€) kunta rahoittaa kokonaan tämän hankkeen kuntakohtaisella YM-rahoituksella, jonka loppuosa haetaan maksatukseen 2024.

Kesto

1.10.2022 – 31.5.2024

Budjetti

Hanketta rahoitetaan alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukemisen määrärahasta (AKKE).

Myönnetty tuki​

n. 22 000 € investointituki / kunta
(oman paikkatietopalvelimen hankinta)

Kunnan omarahoitusosuus​

oma kehitystyö

Kokonaisbudjetti​

n. 22 000 €

Yhteystiedot

Salla Kumpulainen

Titteli-ikoni

Yhdyskuntatekniikan päällikkö

Sähköposti-ikoni

salla.kumpulainen@pihtipudas.fi

Puhelin-ikoni

040 714 4870