Suurijärven retkeilyreitistö
Tervetuloa Suurijärven retkeilyreitistölle!
Reitistö yhdistää suuremman kokonaisuuden, johon kuuluu myöa Peuranpolun reitistö. Suurijärven reitistön maisema tarjoaa runsaan ja monimutoisen luonnon kulkijalle. Alueen karujen kankaiden ja männiköiden lisäksi alueelta löytyy tervaleppäkorpia, rämeitä ja muita suotyyppejä. Erämainen ilme korostuu koskemattomissa luonnontilaisissa pienvesistöissä kuten järvissä, lammissa, puroissa ja lähteissä. Alueella sijaitsee myös ”meri” nimeltään Multarinmeri. Retkeilijät voivat ihailla luonnonhistoriamme alkuvaiheita, kuten jääkauden jälkeisiä merivaiheita, rantavalleja, rantakivikkoja ja rakkakivikkoja.
Welcome to the Suurijärvi Hiking Trail Network!
The trail network forms part of a larger entity, which also includes the Peuranpolku trail system. The landscape of the Suurijärvi trail offers rich and diverse nature for the traveler. In addition to barren heaths and pine forests, the area features alder swamps, bogs, and other types of wetlands. The wilderness atmosphere is highlighted by untouched natural small water bodies such as lakes, ponds, streams, and springs. The area even has a “sea” called Multarinmeri. Hikers can admire remnants of our natural history, such as post-glacial marine phases, coastal ridges, and rocky shorelines. Suurijärven vuokratupavaraukset ym. tiedustelut Pihtiputaan kunta vaihde
Alueen reitit ja kohteet
Suurijärven retkeilyreitti on paikoin haastavakulkuinen. Maalimerkein merkitty reitti kulkee Muurasjärveltä Harjuntakasen luonnonsuojelualueen ja Suurijärven ympäristön erämaisiin metsiin ja yhdyspolkua pitkin Peuranpolulle ja Reisjärvelle asti.
Alueen historia
Pysyvän asutuksen keskityttyä nykyisten suurten järvien rannoille Harjuntakasen alueen säilynyt etäisenä ja erämaisena. Alueelle on kuitenkin tehty eräretkiä ”Ahdin antimille ja Tapion tarjoiluille”. Eräretkien tukikohdiksi saatettiin rakentaa eräkämppiä ja alueeneräkämpistä on säilynyt yksi merkintä Iso-Kotajärven rannalla vuonna 1552 sijainneesta jämsäläisen Anders Jonssonin Patalan talosta. Talon kiviportaat ovat yhä paikoillaan.
Alueen historiasta kertoo myös Jääkolun rajapyykki, joka sijaitsee Pihtiputaan, Kinnulan ja Reisjärven rajalla. Rajapyykin ja linjan sekä Jääkolu kosken uskotaan olevan osa myös Pähkinäsaaren rauhan (1323) rajalinjaa.
Löytö-Heikin kiveen liittyy monia kertomuksia. Tarinan mukaan kivi on saanut nimensä Heikki-nimiseltä pojalta, joka löydettiin kiveltä. Erään version mukaan kotka nappasi pienen Heikki-pojan ja kuljetti kiven päälle, mistä kyläläiset myöhemmin löysivät hänet. Toisen tarinan mukaan Heikki oli pahansisuinen poika Muurasjärveltä. Eräänä päivänä Heikin isä kyllästyi pojan riehumiseen ja sanoi pojalle: ”Häviä sinne, mistä pirukaan ei löydä sinua!” Jonkin ajan päästä huomattiin, ettei Heikkiä löytynyt mistään. Järjestettiin suuretsinnät ja Heikki löydettiin ison kiven päältä. Kun kyläläiset ihmettelivät, miten Heikki oli päässyt kivenpäälle ja miten hän oli selviytynyt ilman ruokaa, Heikki vastasi: ”Piru minut toi ja ruokki lehmän lannalla.”
Myös Imarrekivellä on tarinansa. Vuoden 1600 kesällä kristillisen kasteen saanut Pekka Pekanpoika päätti juhlistaa tasavuosia särkemällä hämärät ihmiskasvot Pekkarilan tilan maiden lähellä olevasta Imarrekivestä, jota taikauskoiset edelleen palvoivat ihmeitä tekevänä paikkana, seitanaan. Mukaan lähti uskovainen vaimo Reetta. Oli sunnuntai-ilta ja sää näytti parhaat puolensa. Vieno tuuli havisutti männyn oksia ja iltaaurinko lämmitti mukavasti keskikesän ehtoota. Oli tulossa valoisa kesäyö, ja he olivat lähtiessään lypsäneet Mansikkinsa, joten heillä ei ollut mitään kiirettä. Kiven läheltä Pekka Pekanpoika löysi sopivan seipääksi käyvän petäjän, jonka hän kaatoi ja teroitti kirveellään, jotta se mahtuisi kivenkoloon – tarkoituksena oli irrottaa hämärien kasvojen pääosa isontamalla jään jo aloittamaa rakoa niin, että kivi lohkeaisi. Yhdessä vaimo Reetan kanssa Pekka alkoi vääntää rakoa isommaksi. Aluksi ei tapahtunut mitään, mutta he jatkoivat sinnikkäästi vääntämistä. Yhtäkkiä kivi antoi periksi ja iso pari metriä korkea levy irtosi emäkivestä valtavan paukahduksen ja jyrinän säestämänä. Kivestä kuului kumea ääni: – JO ENNEN KUIN MULTA SYNTYI, MINÄ OLEN. Säikähtänyt pariskunta huomasi, että nyt kasvot olivat vielä paljon selvemmin näkyvissä kuin ennen. Pekka totesi: – Olkoon kivi rauhassa minun puolestani. Vähin äänin pariskunta palasi kotiinsa Muurasjärvelle. Sen koommin ei Imarrekiven kasvoja ole yritetty runnella. Imarrekiven Kivikuningas valittelee yksinäisyyttään keskellä hiljaista erämaata. -Jos annat minun suudella kiveäsi, annan sille Voiman, Kivikuningas lupaa.
Routes & Sites
The Suurijärvi hiking trail can be challenging in places. Marked by paint signs, the route runs from Muurasjärvi through the Harjuntakanen nature reserve and the wilderness forests surrounding Suurijärvi, and along a connecting path to the Peuranpolku and up to Reisjärvi.
Area's History
With permanent settlements now concentrated around the large lakes, the Harjuntakanen area has remained remote and wilderness-like. However, wilderness trips have been made tothe “gifts of Ahti and Tapio”. As a base for these trips, wilderness cabins might be built. Of these cabins, there’s a record of one located on the shore of Iso-Kotajärvi from 1552, which was the home of a man named Anders Jonsson from Patala in Jämsä. The stone steps of the house are still in place.
The area’s history is also told by the Jääkolu boundary marker, which is located at the border of Pihtipudas, Kinnula, and Reisjärvi. It’s believed that this boundary marker and the line, as well as the Jääkolu rapids, are part of the boundary line of the Treaty of Pähkinäsaari (1323).
Many stories are linked to Löytö-Heikki’s stone. According to legend, the stone got its name from a boy named Heikki who was found on it. One version says an eagle grabbed little Heikki and carried him to the stone, where villagers later found him. Another tale tells of Heikki being a naughty boy from Muurasjärvi. One day, after being fed up with his mischief, Heikki’s father told him: “Vanish to a place where even the devil can’t find you!” After some time, they noticed Heikki was missing. A big search was organized and Heikki was found atop a large rock. When the villagers wondered how he got there and how he survived without food, Heikki replied: “The devil brought me here and fed me cow dung.”
The Imarrekivi also has its story. In the summer of 1600, Pekka Pekanpoika, who had received a Christian baptism, decided to celebrate by
breaking the vague human faces of the Imarrekivi, near the lands of the Pekkarila farm, which superstitious people still revered as a miracleperforming place, a seita stone. A devout wife, Reetta, joined him. It was a Sunday evening, and the weather was at its best. A gentle wind rustled the pine branches, and the evening sun pleasantly warmed the midsummer twilight. They were heading into a bright summer night. Before leaving, they had milked their cow, Mansikki, so there was no rush. Near the stone, Pekka Pekanpoika found a suitable pine to use as a lever. He cut it down and sharpened it with his axe to fit into the stone’s crevice – intending to pry out the faces by widening the crack that the ice had already started, causing the stone to split. Together with his wife, Reetta, Pekka began to pry the gap wider. At first, nothing happened, but they persisted. Suddenly, the stone gave way, and a large, two-meter-high slab broke off from the main rock with a massive bang and rumble. A deep voice from the stone said: “BEFORE YOU WERE BORN, I WAS.” The startled couple noticed that the faces were even more clearly visible than before. Pekka said, “The stone can remain in peace for me. ” The couple quietly returned to their home in Muurasjärvi. Since then, nobody has tried to damage the faces of Imarrekivi. The Stone King of Imarrekivi laments his loneliness in the middle of the silent wilderness. “If you let me kiss your stone, I’ll give it Power,” promises the Stone King.
