Siirry suoraan sisältöön

Pihtiputaan kunta

Uimarannat

Uimarannat

Pihtiputaalla on rantaviivaa useita satoja kilometrejä, joten myös uimarantoja löytyy useita – lähes joka kylältä vähintään yksi. Keskustan läheisyydestä löytyy kaksi virallista uimarantaa Hiekka ja Häikkä.

Hiekka

Hiekan uimaranta sijaitsee Alvajärven rannalla Hiekanlahdessa Tarhantien ja Pohjoisniementien risteyskohdassa raviradan takana. Ranta on varustettu pukukopein, laiturein ja pöytäryhmällä sekä kuivakäymälällä. Ranta on hitaasti jyrkkenevä ja soveltuu hyvin lapsillekin. Uimarannan esteettömyys on huomioitu siten, että rantaan pääsee paikoitusalueelta kulkuluiskaa pitkin.

Hiekan uimarannan yhteydessä, rannan pohjoispäässä aivan Raviradan kupeessa on mahdollisuus käyttää myös koiria uimassa. Huomioithan kuitenkin, että paikat pysyvät siisteinä ja, etteivät koirat aiheuta häiriötä muille. Ethän uita hevosia täällä.

Häikkä

Häikän uimaranta sijaitsee Koliman rannalla Saparoniemen Niemenhäikässä Saparoniementiestä erottuvan tien päässä. Uimaranta on varustettu pukukopein, pienellä laiturilla, hyppytornilla, penkeillä sekä kuivakäymälällä. Rannassa on myös pieni veneenlaskuluiska.
 
Ranta on niemen kärjen eteläpuolella nopeasti syvenevä, pohjoispuolella ranta jatkuu pitkään loivana. Niemenhäikän päästä itään lähdettäessä ranta on matalaa pitkästi, mutta lopulta pohja jyrkkenee nopeasti.

Kylien uimapaikat

Pihtiputaan kunta ja yhdistykset ylläpitävät yhteistyössä kylien uimarantoja. Lisäksi Seläntauksen uimarantoja löytyy osoitteesta Kinnulantie 378 sekä Saanin uimaranta osoitteesta Karhilantie 135,  mutta nämä eivät ole virallisia uimapaikkoja, eivätkä ne ole kunnan huollossa vaan niiden ylläpidosta vastaa yhdistys, esimerkiksi kyläseura.

Alvajärven uimaranta

Alvajärven uimaranta sijaitsee osoitteessa Kokkoranta 29, 44860 Pihtipudas.

Muurasjärven uimaranta

Muurasjärven uimaranta sijaitsee osoitteessa Salmenrantatie 148, 44800 Pihtipudas.

Elämäjärven uimaranta

Elämäjärven uimaranta sijaistee osoitteessa Uimarannantie 49, 44910 Pihtipudas.

Peningin ja Hassilan uimaranta

Peningin ja Hassilan uimaranta sijaitsee osoitteessa Elämäjärventie 100,  44920 Pihtipudas.

Kärväskylän uimaranta

Kärväskylän uimaranta sijaitsee osoitteessa Rantatie 29,  44920 Pihtipudas.