Siirry suoraan sisältöön

Pihtiputaan kunta

Talous

Talous

Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio, jossa määritellään kunnan toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Talousarviossa ja -suunnitelmassa esitetään kunnan palvelujen kehittämistavoitteet ja selvitetään, miten palvelut ja investoinnit rahoitetaan. Talousarvion toteutumista asetettujen tavoitteiden mukaisesti seurataan ja siitä raportoidaan määrätyin väliajoin valtuustolle ja muille toimielimille.

Talousarvio vuodelle 2024 ja taloussuunnitelma vuosille 2025-2026

Talousarvio vuodelle 2023

Talousarvio vuodelle 2022
Talousarvio vuodelle 2021

Tilinpäätös on tilikaudelta tehtävä laskelma, joka selvittää kunnan tuloksen ja varallisuusaseman. Tilinpäätös sisältää myös mm. toimintakertomuksen, jossa todetaan kunnanvaltuuston talousarviossa hyväksymien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutuminen sekä kuvataan kunnan toiminnan kehittymistä.

Tilipäätöksen aikataulu
Kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi. Tilintarkastajien on tarkastettava tilinpäätös toukokuun loppuun mennessä. Kunnanhallituksen on saatettava tilinpäätös tilintarkastuksen jälkeen valtuuston käsiteltäväksi. Kunnanvaltuusto päättää tilinpäätöksen hyväksymisestä ja vastuuvapauden myöntämisestä saatuaan tilintarkastajien tilintarkastuskertomuksen ja tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen. Valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä.

Tilinpäätös vuodelta 2022
Tilinpäätös vuodelta 2021
Tilinpäätös vuodelta 2020
Tilinpäätös vuodelta 2019